Tässä maassa on useita ihastuttavia kahvipaikkoja. Yhdestä kirjoitin jo aikaisemmin. Se oli Lappeenrannan Majurska. Hyvä mesta. Join siellä teetä silloin, kun siellä kävin. On siitä tosin jo vähän aikaa. Joo.

Heti tulee mieleen toinen. Se on Lohjalla. Paikka on nimeltään St. Honoré. Huono puoli on se, että paikkaa on vaikea löytää, kun on siinä "välikadulla". Mutta aivan uskomattoman mukava konditoria-kahvila. Voi suositella kaikille. Ehdottomasti.

Ja nyt olin työkaverin kanssa Porvoossa. Siellä on kuppila nimeltään Helmi. Se on ulkoapäin tällainen:

   

Ja sisällä jouduimme jonottamaan jonkin aikaa, kun turisteja oli tässä Porvoon pikkukaupungissa ihan kiitettävästi. Mutta sitten tilasimme kahvit, lohipiirakat ja jälkkäriksi vielä ruuneperintortut.

Ja kyllä oli hyvää.

   

Hesassa ei ole minkäänlaista suosikkipaikkaa. Vierastan Ekbergiä ja muita, jotka ovat enemmänkin sellaisia jetset-mestoja, jonne mennään, että nähtäisiin.

   -   -

Onhan Suomessa sitten noita huoltsikkabaareja. ABC ja Simpukka ja muut Tebot. Jonkinlaista kansallisperinnettä sekin.

Oli vähän juttelua kuntosalin pukuhuoneessa. Katsoin peiliin ja olin aika märän näköinen. On se kumma, miten 40-50 minuutin kuntosalijumppa saa hien irtoamaan. Ja mittasin vaaalla painon, ennen ja jälkeen. Ja tasan 1 kg hävisi. Tässä kuvassa on osa tuosta ruhosta kadonneesta painosta siirtynyt t-paitaan. Ei se oikein tässä kuvassa näy, mutta aivan läpimärkä tuo paita kyllä on.

      

Olo on kuin olisi tulossa "märkä t-paita"-kisasta. Joo.

Mutta tuo yksi tyyppi sanoi, että on tämä touhu varsinaista masturbointia. Siis tämä kuntosalipuuhastelu. Niin se taitaa ollakin. Ja minä kävin taas masturboimassa.

Ja tuli hyvä olo.

Eilen menin keihäänheiton jälkeen Kampin suunnalle käymään ja siellä oli urheilukisa meneillään. Naisten korkkarijuoksu. 80 metriä vähintäin 6 cm korkokengillä. En ollut uskoa silmiäni, kun näin millä vauhdilla naiset juoksivat kisan. Kyllä ovat naiset aivan uskomattomia. Mukava oli tätä urheilua jonkin aikaa katsella.

Hesarissa oli tänään juttua tuosta kilpailusta. Luin sen, mutta sitten tulin vähän huonommalle tuulelle, kun löysin lehdestä artikkelin "Teloitukset yltyvät Iranissa". Iran on teloitusten suurvalta. Kiina on tosin vielä teloitusten määrässä kärjessä, mutta aika outoja ovat Iranin kuolemantuomioiden syyt.

Kuolemantuomion saa Iranissa mm näistä syistä: islamin uskosta luopuminen, aviorikos, raiskaus, homoseksuaalisuus ja huumekauppa. Normaalisti tuomitut hirtetään, mutta aviorikoksen tekijät kivitetään.

Iranissa on nyt tehty lakialoite, jonka mukaan kuolemantuomion syynä voi olla internet-rikokset kuten arvelluttava bloggaus. Tämä oma blogini on ehkä juuri sellainen?

Vuoden 2003 rauhan nobelisti voi saada kuolemantuomion Iranissa. Tämän naisen väitetään tyttärensä kanssa kääntyneen bahai-uskoon. Ja sehän on sitten syy tuomioon. Iranin lain mukaan kun islamin uskosta irtisanoutuva syyllistyy rikokseen, josta aina seuraa kuolemanrangaistus. Tätä naista vainotaan myös siksi, että hän on ajanut naisen aseman parantamista maassaan.

Näin hesarissa tänään.

Mutta onneksi meillä täällä naiset saavat pitää julkisesti hauskaa ja juosta kilpaa korkkareilla.

 

Eilen ja tietysti vielä tänään oli "taiteiden yö". Olin paikalla niinkuin aika moni muukin. Torillahan oli yli 30 000. Mutta sinne tulin vasta myöhemmin. Ensin etsin taidetta keskustan kaduilta ja aukioilta.

En paljoakaan löytänyt. Aika löyhää oli anti.

Muistan kyllä kuinka muutaman vuoden takaa oli asiat. Joka kadunkulmassa oli joku jonglööri, tanssija tai muu hemmo "taiteilemassa". Nyt oli tosi vähän. Ilmeisesti taide oli enimmäkseen piilotettu sisätiloihin. Ainakin kaapelitehtaalla oli ollut jotain taidetta, mutta en sinne sentään jaksanut mennä, kun en tiennyt mitä siellä oli.

Joku epäili, että sateiden pelossa taide pidettiin sisällä.

Kiasman edessä oli runoteltta. Rakkausrunoja luettiin. Kuuntelin niitä ja kaipasin kovasti "blogiystävääni" lukemaan siinä runojaan. Siitä olisin todella nauttinut.

Nyt kävi niin, että ehkä eniten nautin Martzin kitaransoitosta.

Ja toinen "taide-elämys" oli kohdata Aleksillä "taiteellinen näky", kun Sofi Oksanen käveli vastaan.

 

Hanna-Maria Seppälältä odotettiin mitalia ja kultaista mitalia. Ei tullut mutta minusta Seppälä ui aivan loistavasti kovassa kisassa, eikä hänellä ole mitään hävettävää, vaikka kuulin jo väheksyviä kommentteja.
Alkukilpailut, välierät ja finaali - kaikissa Seppälä ui elämänsä parhaat ajat ja alkuerässä oli vielä kaikista nopein.

Itse finaali oli kova. Mitali oli lähellä, eikä kultakaan kaukana ollut, joten hieno suoritus.

Uinti on maailmalla laajalle levinnyt ja paljon harrastettu laji. Ei se nyt mikään jalkapallo ole, mutta kuitenkin kilpailu uinnissa on paljon laajempaa ja kovempaa kuin vaikka ammunnassa tai purjehduksessa.

Joten Hanna-Maria Seppälään minä ainakin olen tyytyväinen, vaikka ei mitskua tullutkaan. Hieno suoritus.

Katseltiin tässä poikaporukassa olympialaisia. Siis näitä ölumppialäisiä.

Oli lentistä teeveessä. Naisten lentistä. Ja voi veljet, mitä naisia venakoilla on. Tämä Jekaterina Gamova on kyllä kaikista paras. Jos tämä nainen ei ole näyttävä, niin kuka sitten on?

                              

Gamovalla on pituutta 2 metriä 06 senttiä. Joidenkin lähteiden mukaan nainen olisi lyhyen läntä - vain 2 metriä 04 senttiä. Sekin on kyllä minusta ihan riittävä pituus naiselle. Ja Gamovan kengän numero on 49. Löytyyköhän Kampin kenkäliikkeissä tyylikkäitä korkkiksia tälle tytölle? Toivottavasti löytyy. Hyvännäköisiä korkokenkiä. Ja mustia buutseja.

Sitten tulen asiaan.

Me "pojat" siis "miehet" aloimme ajatella sitä, että jos olisimme tansseissa ja vaikka minä menisin hakemaan Jekaterina Gamovaa poskivalssiin, niin miten siinä kävisi. Missä kohtaa oma poskeni olisi? Olisiko se juuri siinä???

Toiveajattelua..

        

Voi venäjä.  .  .
       







-





Ei kannata otta kovin vakavasti näitä kirjoituksiani.



Mutta:    Kuinka pitkä nainen sinä olet?

En ole kovinkaan innokkaasti odotellut näitä Pekingin kisoja. Kyllähän urheilu jossain määrin kiinnostaa, mutta ei se nyt niin tärkeää ole. Varsinkin kun olympialaisissa on kaikenlaisia tosi tyhmiä lajeja. Jokaisen kilpailijat ovat tietenkin ottaneet tosissaan lajinsa, mutta ei joku ilmapistooliammunta ole minusta mitään verrattuna "oikeisiin" lajeihin.

Ammunta on minusta esimerkiksi ihan turha laji. Ja todella tyhmää katsottavaa. Baseball on näköjään myös mukana kisoissa ja se on urheilua, jossa ei tapahdu mitään.  - Miekailu, ratsastus, viisiottelu, softball. Turhaa.

Lisäksi poistaisin kisoista kaikki lajit, joissa järjestys ei määräydy urheilusuorituksen vaan tuomaripisteiden mukaan. Kuten voimistelu.

Ja uinneista poistaisin kaikki turhat tyylit. Vain vapaauinti kelpaa. Eihän satasen juoksussakaan ole eri tyylejä. Vain vapaatyyli. - Uinnissa on se hassua, että jopa naisetkin uivat nykyään mustissa kokopuvuissa. Uikkareita ei enää kisoissa nähdä.

Uimahyppyjäkin on. Jopa parihyppyjä. Nämä pellehyppääjät kuuluvat sirkukseen.

Parasta olympiaurheilua on minusta se, kuka on nopein, hyppää pisimmälle, korkeammalle, heittää pisimmälle. - Siis parasta on 100 metrin juoksu, pituushyppy, seiväshyppy, korkeushyppy, keihäänheitto. Ja hyvänä kakkosena tulee muut juoksut ja kenttälajit. Ja maraton tietenkin. Satasen juoksua odotan. Se on parasta.

Koris on hyvä laji. Ja varsinkin nyt kun kisoissa on parhaat pelaajat ammattilaisliigoista. Tänään tuleekin huippuottelu Kiina-Usa. Pakko katsoa. Naisten futiksessa kannustan Ruotsia ja Norjaa.

Positiivisiakin asioita olen jo kokenut. Eilen tuli illalla naisten käsipalloa ja Norjan joukkueessa oli pari oikein hyvännäköistä pelaajaa. Kuten nurmero 11. Oikein miellyttävää katsoa. Ja Norja voitti pelissä Kiinan. Kannustin Norjaa.

Positiivinen kokemus oli myös katsella äsken purjehdusta. 49-luokka purjehti lähtönsä ja sitä oli kiva seurata. Veneissä oli isot maatunnukset ja genaakkeripurjeet olivat maansa lippuja. Näki heti missä kukin maa kulki. Katsoin koko kisan innolla. Hyvä tv-laji, kun se osataan näin toteuttaa.

Pitkämäeltä odotan mitalia. Kultakin on ihan mahdollinen. Jos mitalia ei tule, niin en ole siitäkään pettynyt. Eviläkin saattaa yllättää. Ei sentään kultaa kun muutama tyyppi on hyppinyt tosi pitkälle mutta mitali voi tulla.

Sitten Suomelle voi tietenkin tulla mitskuja joistain hajalajeista. Purjehduksesta, ammunnasta tai jostain.

Mutta voi sitä Tuulatenkasta, joka pudotti karsinnassa Sarimultalan. Liian isot paineet on media lastannut nuorelle tenkaselle. Ja yle vielä kääntää puukkoa haavassa lähettämällä sarimultalan kisoihin kommentaattoriksi ilkkumaan.

Niin vielä avajaisista. Ne eivät kiinnosta lainkaan. Poliittista juhlaa. Yhtä poliittista propagandaa on viimeksi ollut hitlerkisoissa Berliinissä. Milloin ne nyt sitten olivatkaan? Ennen sotia joskus.

Kävin shoppailemassa. Ostin kengät.

Ostin lisäksi useat kengät. Samanlaiset mutta eri värisiä.

On mukavaa saada uudet kengät jotka ovat heti alusta lähtien "istuvat". Eivät hankaa vaan ovat kuin tehdyt juuri minun jaloilleni. - Muuten, alkukesällä havaitsin, kuinka joka toisella naisella oli laastari kantapäässä. Ilmeisesti kesäkengät eivät olleet sopineet jalkaan. Ja hanganneet kantapäihin rakot. Siksi laastarit.

Naisten kengillä tuleekin olla kaksi ominaisuutta:
   1.olla pienet päältä 
   2.olla suuret sisältä.

Mutta siis minä en tarvitse laastareita, vaikka on uudet kengät. Ne istuvat hyvin.

Ja.

Nämä kengät olivat hyvä ostos. Hinta/laatu -suhde oli kohdallaan.

Kengät maksoivat 4,95 eeroa pari.  Ostin ne Hongkongista. Siis sen nimisestä kaupasta.

Joo.

    

Menin aamulla katsomaan pöntön luo. Nuo neljä talitintin poikasta oli juuri lähtenyt pesästään. Ja samalla jostain oli tullut harakka, joka oli tehnyt selvää kaikista neljästä. Yksi oli juuri harakan suussa, kun tulin paikalle ja loput olivat puoliksi syötyinä maassa. Näin käy luonnossa. Varsinkin kaupunkiluonnossa, jossa pikkulinnun poikasen elämä loppuu normaalisti lyhyeen.

    

 

Mutta kivoja ovat linnut. Pikkulinnut varsinkin.

Tänään en voinut välttyä kuulemasta, kuinka työpaikalla kaksi naista keskusteli artikkelista, joka oli aiemmin viikolla iltiksessä/iltalehdessä. En tiedä kummassa, kun en nähnyt koko juttua. Mutta aiheena oli ollut se, että kaikki naiset teeskentelevät sängyssä.

Ja nyt oli Metro-lehdessä vielä kolumnissa kommentoitu tuota juttua. Sen lehden löysin bussista illalla ja luin Kaarina-kolumnistin kirjoituksen. Tämä kertoi, että koska on kesä niin silloin lehdissä täytyy olla seksiä. Se myy. Samaan tapaan kuin jouluna pitää lehdissä kertoa siitä, miten kinkku valmistetaan. Joo.

Mutta pääasia artikkeleissa oli siis se, että suomalaisista naisista melkein kaikki ovat teeskennelleet sängyssä varmaankin miestään miellyttääkseen. En tiedä, onko kyseessä vain suomalaisia koskeva ilmiö vai onko asia samanlainen myös Hondurasissa ja Prince Edward Islandilla? Tai Ultima Thulen igluissa tai tshuksien jurtissa.

Mutta kolumnistikin kertoo jotenkin niin, että "juuri sinunkin sängyssä teeskennellään, etkä ole niin hyvä rakastaja, kuin luulet. Tai miehesi luulee".

Mutta kolumnisti-Kaarina ihmettelee kirjoituksessaan sitä, että mitä pahaa tuossa teeskentelemisessä sitten on? Miksei saisi teeskennellä? Kaikkihan teeskentelevät. Kun näet ystävälläsi kauhean näköisen paidan, niin sanot, että onpa kivan näköinen paita. - Teeskentelet.

Teeskentely on maailmaa kantava voima. Joka paikassa on teeskenneltävä ja kerrottava muuta kuin totuutta. Että rauha ja hyvä tahto säilyisivät. On päästeltävä suusta kohteliaita valheita.

Niinpä naisen on hyväksi teeskennellä sängyssä. Ja kun teeskentely on hyväksi kaikelle, niin miksi sen pitäisi sitten olla jotenkin pahaa nimenomaan sängyssä? Ja erityisesti Suomessa.

Kun ajattelen minua ja kaveriani ja sitä, kuinka me olemme monet kerrat juovuspäissämme erilaisilla retkillä kehuneet omia mielettömiä koko yön kestäneitä seksiseikkailujamme, niin mehän olemme vain teeskennelleet. Kertoneet jotain sellaista, mitä toinen on halunnut kuulla. Tavallaan olemme vain olleet kohteliaita.

Mutta lopuksi voin sanoa tähän, että en teeskentele sanoessani, että pidän todella eräästä ihmisestä, joka on näitä blogejani joskus lukenut.

Nyt nämä tinttipojat ja -tytöt ovat jo niin isoja, että tuskin enää kauan pönttöönsä mahtuvat. Luulisi emojen ne houkuttelevan ulos ihan millä hetkellä tahansa.

   
Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä luonnossa oikein tapahtuu. Ja miksi. Ja milloin.


Mutta pari sanaa siitä, että pidin lupaukseni, jonka annoin joitain aikoja sitten tässä blogissani. - Lupasin käydä Espoon Herättäjäjuhlilla. Ja näin tein. Olen tyytyväinen itseeni.

Siis, asia on niin, että minulla ei ole mitään "herättäjä-taustaa" tms, enkä ole koskaan osallistunut mihinkään seuroihin tai vastaaviin tilaisuuksiin. Ehkä juuri siksi halusin nähdä, miltä herättäjäjuhlat näyttävät, kun kerran sellaiset täällä päin järjestettiin. Kävin juhlissa lauantaiaamuna. Menin joskus yhdeksän aikaan ja lähdin pois puolen päivän jälkeen.

Mitä sitten näin ja koin?

Leppävaaran urheilukentällä laulettiin kuoron avustamana joitain siionin virsiä, joita en ole koskaan kuullut. Ja sitten joku nainen piti puolen tunnin puheen. Ihan sellaisen tavallisen raamattupuheen. Tilaisuuden henki oli ihan tavallinen. Siis ei mitenkään "uskonnollinen", jos ajatellaan "uskonnollista" jonkinlaisena kiihkohengellisyytenä. Tämä oli minulle yllätys. En tiennyt, että nämä körttiläiset ovat niin rauhallista väkeä. Kukaan ei ollut hurmoksessa eikä kukaan kaatunut minkään karismaattisen miehen kaatumisjonossa.

Itse asiassa fiilis oli ihan rento ja kiva. Väkeä oli paikalla paljon - kokonaiskävijämäärä kuulemma 37 000 - ja ketään en tuntenut. Ei siellä kukaan tuttavani varmaan ollutkaan.

Niin ja sitten oli kovaa markkinahumua. Sämpyläkahvia join ja halpaa oli. Ei myisi Harkimo sitä samaan hintaan Jaffahallissa. Ei. Parempi tuotto olisi saatava. - Kaikenlaista krääsää oli myytävänä lukuisissa kojuissa kuin millä tahansa markkinoilla. Varmaan jotain olisi voinut ostaakin? Mutta mitään varsinaista rahan keruuta ei ollut. Kolehtia ei minun paikalla ollessani kerätty. En menettänyt rahojani.

Ja ymmärsin siellä, että on aika erilaisia herätysliikkeitä tässä maassa. Ja körtit taitavat olla niitä kaikkein tavallisinta väkeä. Ilmeisesti nuo lestadiolaiset ovat sitä "rankempaa porukkaa", joilta on kielletty yksi jos toinenkin asia.

Mutta enhän minä tiedä. Siksi on niin kiva kirjoitella tänne, kun voi kirjoittaa kaikenlaista - tietämättä asiasta yhtään mitään.

Ja Leppiksessä oli ihan mukavaa.

Minä olen kulkenut paljon luonnossa. Ja ajellut pyörällä ympäriinsä. Mukavimmaksi kotimaan luonnossa on osoittautunut linnut. Niitä olen seurannut paljonkin. Ja olen yrittänyt lintujen hyväksi jotain tehdäkin. Paljon pönttöjä esimerkiksi olen rakentanut ja luontoon laittanut. Rakentamissani pöntöissä ja erilaisissa pesälavoissa on pesinyt varmuudella ainakin: tali-, sini- ja töyhtötiainen, kirjosieppo, harmaasieppo, puukiipijä, kottarainen, tervapääsky, telkkä, isokoskelo. Ja varmasti moni muukin kuten pöllöistä varpuspöllö ja lehtopöllö, vaikka en näiden pöllöjen pesintää käynyt seuraamassa. Kuitenkin myöhemmin näin niissä pesimisen jäljet.

Muiden eläimien elämää olen myös auttanut jollain tavoin. Siili talvehti kerran tekemässäni puulaatikossa. Ahvenille olin kerran tekemässä "turoa" kutupaikaksi.

Mutta erityisesti olen halunnut vain nauttia luonnosta ja erityisesti linnuista. Siksi olen käynyt keväisin linturetkillä. Hankoniemi on suosikkipaikka muuttoaikaan. - Kun olin sinne menossa kerran ja kerroin siitä työpaikalla, niin minua pidettiin "luonnonsuojelijana". Ajattelin silloin, että onkohan noin? Ei varmasti - tulin lopputulokseen. Mitä ihmeen luonnonsuojelua siinä on, jos ajaa tuntikausia autolla lintupaikoille ja polttaa bensaa tankkikaupalla sen tähden. Olen siis luonnon tuhoaja - en suojelija.

Mutta vielä linnun pesinnästä. Pönttöpesinnästä. Olen sitä seurannut ja todennut monenlaisia asioita. Esimerkiksi sen, miten ovelasti kaupunkioravat seuraavat pönttöjen elämää. Saadakseen niistä syötävää tietenkin. Ja kuinka kaupunkikissat vaanivat poikasia, kun ne ovat vielä huonoja lentämään.
Ja on mielenkiintoista, miten emot osaavat viestittää metrien päästä pöntössä oleville poikasille, että olkaa hiljaa ja painautukaa pesän pohjalle. Näin tapahtuu heti kun vaikka orava on näköetäisyydellä. Mutta ihmistä eivät nämä tintit pelkää. Vaikka olisin ihan pöntön vierelläkin. Eivät välitä. Ihminen ei ole tinteille näköjään uhka. Minä en ainakaan tunnu olevan. Tintit pitävät minusta. Ehkä läheisyyteni tuo pesälle turvaa?

Nyt on vielä yhdessä pöntössä talitiaiset. Poikaset ovat jo aika isoja, eikä mene kovinkaan monta päivää, ennenkuin ne ovat halukkaita jättämään pöntön. - Tässä pieni ja tuore kuvasarja:

Talitiaiset voivat hyvin ja odottavat emoaan, joka tuleekin pian ruokaa nokassaan.




Ja tässähän emo sitten on. Katsoo ensin tarkasti ympärilleen, että onko vihollisia lähistöllä, vai voiko mennä pönttöön sisälle. Näköpiirissä olen vain minä ja siitä ei tintti välitä.

           


Ja sitten sama toiselta puolelta. Pöntöstä nähtynä. Emo kurkistaa pöntön reiästä sisään. Poikaset ovat innoissaan.

            


Poikaset on ruokittu ja emo lähtee takaisin ulos hakemaan ruokaa.



                                                                                                     .   .   hämyä   .   .

Käyn klubeilla kuuntelemassa elävää musaa siinä missä muutkin. Tavastia tietenkin on suosikkipaikka, kun se vain on sellainen hesan ykkönen. Mutta onhan niitä muitakin. Ja usein käy niin, että soiton alkaessa eteeni tulee seisomaan koripallojoukkue tms 195-senttistä väkeä, joka tarkoittaa sitä, että en näe mitään. Kuulen kuitenkin.

Siksi päätin nyt, että haluan myös nähdä. Menin eturiviin lavan reunalle. Ja siinä näin ja kuulin. Menin katsomaan ja kuuntelemaan sinisen musiikin "ukkoylijumalaa" eli John Mayallia.

Lämppärinä oli Erja Lyytinen Kuopiosta. Ihan hyvä oli. En ole ennen kuullutkaan livenä tätä kaunista naista. Yhden cd:n kuuntelin kerran ja se oli huono. Mutta livenä Erja oli hyvä. Aivan loistava kitaristi ja laulajana revitteli välillä ihan loistavasti.

   

Sitten asteli eteeni Bluesbreakers. Ja itse Mayall sitten parin biisin jälkeen myös. Todella hyvä keikka oli tulossa. Ehkä jonkinlaisia kohokohtia olivat "Help me through the day", "Have you heard", "Room to move" ja "Hideaway/the Stumble".

Tässä Buddy Whittington näyttää, miten Hideaway oikein pitää soittaa:

   

Siis tätä biisiä ei tule soittaa esimerkiksi näin:





Mutta itse Mayall. Miten tuo yli seitsenkymppinen mies jaksaa? Ja on noin kovassa vedossa. Käsittämätöntä. Kuinka moni meistä on siinä iässä yhtä pirteä ja energinen? En minä ainakaan.
Ja tässä lopuksi vielä itse sankari vauhdissa:

   

Niin, ja keikan jälkeen jäin juttelemaan Buddy W:n kanssa. Oikein mukava mies Texasista. Iso mies kuin mikä. Sellainen "nallekarhumainen". Buddyn edeltäjiä Bluesbreakersien kitaristina on ollut Eric Clapton, Peter Green, Mick Taylor ja Coco Montoya. Kovaa porukkaa.

Settilistaa en tähän pysty laittamaan, koska en tuntenut uusia biisejä ja muutamaa vanhempaa, mutta nämä ainakin kuultiin:
    I love you more every day
    Help me through the day
    Palace of the king  (vain alku)
    You've got me licked
    Burned bridges
    Congo square
    Hideaway + the stumble
    Have you heard
    Room to move
    Somebondy's acting like a child
   

Tämä juttu on taas ihan syvältä. Pahoittelen.

Tulin juuri Sundsborgin hylyltä. Se on syvällä aika keskellä "ei mitään". Siis Porkkalan niemen kärjestä tunnin ajomatka kohti Eestiä. Siinä 45 metriä on pinnalta pohjaan. Mutta hieno oli hylky. Todella. Varsinkin se vaurioitunut ruori. Sellainen kuin ennen vanhaan aluksissa oli. Nykyäänhän ruotsinlaivoja ja muita ohjataan valmiiksi ohjelmoitujen tietsikkaohjelmien avulla ja jos käsisäätöä tarvitaan, niin sitten on olemassa jonkinlainen joistik. Sillä muutetaan kurssia.

Mutta ennen vanhaan oli toisin. Oli upeat ruorit! - Aika mennyt ei koskaan palaa, mikä on sinänsä ihan hyvä juttu. Mutta tuo Sundsborg. Se löydettiin 1999 ja oli uponnut Suomenlahteen 1929. Löytämisen syy oli se, että oltiin suunnittelemassa jotain kaapelia Hesan ja Tallinnan välille. Siksi tuo alus löydettiin. Ja nyt kävin minäkin siellä.

Hylky on sen verran syvällä, että se aiheuttaa eräitä ongelmia. Vaikka ilmakin riittäsi, niin sukellustietokone ei anna sukeltaa pulloa tyhjäksi. Kun tuota typpeä liukenee siinä syvyydessä jo liian hanakasti elimistöön. Ja me noudatamme ohjeita. Ja sukellustietokoneen näyttöä. Ainakin periaatteessa. Ehkä vähän joustan toisinaan, kun en ole sellainen "ehdoton" ihminen.

Joo.
Näillä mennään.

Kävin kaupassa hakemassa viikonlopun ruoat. Ostin:
- kabanossia
- 4 lihapiirkan pakkauksen
- banaaneja
- rasian kirsikkatomaatteja
- jaffaa ja vissyä
- xylitolipurkkaa
Näillä pitäisi pärjäillä viikonlopun yli.

Seuraavaksi on sitten pakattava autoon:
- teltta
- teltan sadesuoja
- makuupussi
- makuupatja
ja
- neljä sukelluspulloa
- kaikki muu sukellustavara (yli 50 kg)

Varmaan ostan aamuaikaisella joltain huoltsikalta vielä jotain suklaata. Sellaisia patukoita kuten Snickers ja sellaiset. Niistä saa energiaa.

Mutta..

juhannus tuli ja meni.

Mitä jäi mieleen?   -   No ainakin se, että joku oli sytyttänyt maastopalon ja sitä sitten olin minäkin sammuttamassa.



Ja sitten noista linnuista vähäsen. - Olen kertonut yhdestä kyhmyjoutsenesta, joka pesi aivan erään mökin huussin oven viereen. No. Viisi poikasta sitten syntyi ja emot olivat tyytyväisiä. Mutta juhannuksena yksi poikasista puuttui. Sen sijaan pesässä oli tuon poikasen höyhenet ja untuvat. Veikkaan, että joku nisäkäs oli käynyt poikasen popsimassa. Vaikka voihan syyllinen olla merikotka tai huuhkaja. Tai joku muu.

Mutta yksi kiva lintu oli eräällä yhteysaluslaiturilla. Kuva tässä alla. Siis tiirahan se on tietenkin. Mutta vaikka nokan väritystä katsellen totesin sen kalatiiraksi, niin olipa yllätys, kun sitä kävi ruokkimassa lapintiira. Joten taitaa lapintiiran poikasilla olla "kalatiiramainen" nokka?



Ja sitten nuo tiaiset. Kun olen seurannut sinitiaisen pönttöpesintää ja sillä kävi huonosti ja sitten kerroin talitiaisen pesinnästä. Sillä on nyt poikaset. Jos et usko, niin katso alla olevaa kuvaa:



"Anna safkaa!" voisin kuvitella näiden poikasten huutavan. Aika erilaista pesämateriaalia muuten sinitiaset ja talitiaiset näköjään käyttävät pöntöissään.

Joo - tosi boooring tämäkin tarina.
aimäseimd

Niin, noudatan  monesti kuulemaani ohjetta:  "tämän elämän aikana kaikkea mahdollista kannattaa kokeilla paitsi sukurutsaa ja kansantanhua."
Olen monessa mielessä ennakkoluuloton. Voin tehdä mitä tahansa.

Olen ajatellut monia asioita, että miltähän nuokin jutut tuntuvat. Mitä ne oikein ovat. Keitä ovat nuo tyypit, jotka niihin juttuihin osallistuvat.

Espoo on maan toiseksi suurin kaupunki asukasluvun mukaan. Itse Espoo on minusta eräänlainen maalaiskunta, jossa on useita ihastuttavia kirkonkyliä, kuten Espoonlahti, Olari, Leppävaara. Ja niin onhan Tapiolakin siellä. Espoossa.

Ja nyt kun kulkee Espoossa, niin ei voi välttyä näkemästä kivan näköisiä lippuja! Niin. Minusta ne ovat aivan ihastuttavia. 550-vuotislippuja. En tiedä kuka on nuo liput keksinyt ja suunnitellut, mutta minusta ne ovat todella kauniita. Ja sopivat mainiosti keväiseen espoolaismaisemaan. Hienot värit. Sellaiset joita ei valtioiden lipuissa näe.

      

Yllä olevassa kuvassa ei värit pääse oikeuksiinsa, kun otin kuvan sateessa kännykkäkameralla, jolla ei huonoissa olosuhteissa saa kuin huonoja kuvia.

Espoossa on juhlavuosi. 550-vuotisjuhlavuosi. Ei mikään kaupungin juhlavuosi vaan seurakunnan syntymän 550-vuotisjuhlavuosi. Siis seurakunta on keskiajalta. Niinkuin tuo kivinen tuomiokirkkokin on. Tämä on hesalaisista harmittavaa, kun tämä pääkaupunki kerran keksittiin perustaa vasta uudella ajalla. Ja hesan vanhin rakennuskin on vasta 1700-luvulta. Joten hesalaisia harmittaa. Vielä kun Vantaallakin on keskiaikainen kivikirkko pystyssä. Se onkin ilmeisesti pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Kehäkolmosen sisäpuolen vanhin. Nuo molemmat keskiaikaiset kirkot sijaitsevatkin ihan nipinnapin kehäkolmosen sisäpuolella.

Mutta nyt tulen aiheeseen. Espoossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi jonkinlainen - millä nimellä niitä nyt sanotaankaan - kesäjuhla. Siis sellainen hengellinen juhla. Leppiksen urheilukentällä. Näitä juhliahan on kesäisin ympäri maata monilla paikoilla, mutta itse en ole sellaiseen koskaan osallistunut. En tietenkään, kun minulla ei ole minkäälaista "hengellistä taustaa" tms. eikä mitään perinnettä mennä tällaisiin tilaisuuksiin. Olen tällainen aika tavallinen maallikko, joka ei ole koskaan minkäänlaisissa seuroissa ollut eikä millään henkisillä kesäjuhlilla.

Mutta miksi en kokeilisi sellaista? Kun kerran täällä lähellä sellaiset järjestetään. Olen ajatellut ihan tosissaan käydä katsomassa, miltä tuo tilaisuus näyttää. Haluan tietää ja kokea jotain uutta. - Surffasin tässä välissä Espoon juhlasivustoilla ja sieltä löytyi oikea nimi näille juhlille: Herättäjäjuhlat.

Ajankohta on vähän huono, kun saatan olla silloin sukeltamassa tuolla Selkämeren suunnalla, mutta jos en ole, niin sitten pistäydyn Espoon Herättäjäjuhlilla. - On tosin hyvin mahdollista, että koen tilaisuuden jollain tavalla ahdistavaksi ja häivyn samantien pois, mutta olenhan sitten yhtä kokemusta viisaampi.

Ja tähän loppuun vielä pieni kertaus. Aikaisemmin, viime joulukuussa tein netin kautta löytämästäni Espoon 550-vuotisjuhlavirrestä oman hevi-version. Ja kuvitin sen espoolaisella kauppakeskuskuvalla, kun kerran siinä virressä sanotaan mm. että "astu teille kaupungin - kadunkulmiin, toreillemme - ruuhkaan kauppakeskustemme".  Perinteisissä virsissä ei Nasaretin miestä ole pyydetty näihin paikkoihin.

Tämän biisin on säveltänyt joku Kilpiö ja melodia on minusta tosi hyvä. Ja sanat on kirjoittanut joku Ravantti, joka on onnistunut hänkin loistavasti. - Arvostan näitä kahta. Ovat varmaan "hyviä tyyppejä". Jotenkin ennakkoluulottomia? Ehkä.

   

Monet blogit täällä vuodarissakin ovat kovin taiteellisia. Tämä omani ei oikein siihen kategoriaan ole yltänyt. Mutta nyt sellainenkin tuli viimein mieleen. Taide siis.

Olin kuntosalilla. Kiersin laitteet kahteen kertaan ja harmaa t-paitani tuli todella märäksi. Joku voisi sanoa, että se ei varmaan tuoksunut kovin hyvältä. Mutta sitten menin saunaan ja lopulta takaisin pukuhuoneeseen. Ja kaapista otin esiin mm kännykän. Siis sen jossa on myös kamera.

Ja kun olin jonkun aikaa näprännyt tällä kännykameralla sitä sun tätä, niin se vahingossa laukesi. Siis otti kuvan. En siitä ollut kovin innostunut, mutta jostain ihmeen syystä mieleeni tuli, että tuo kuva, jonka kamerani "itsekseen" otti, oli jossain määrin taiteellinen. Joten en sitä kuvaa deletoinut saman tien. Vaan laitan sen nyt tähän muiden ihmeteltäväksi.

   

Siis julkaisen tuon kuvan nyt tässä. Mitä kuva esittää?
Se esittää kuntosalin miesten pukuhuoneen lattian kaakeleita. Ja omia farkkujani. Ja t-paitaani, jonka ympärille olen käärinyt hupparin. Sitä se esittää. Mutta ehkä se on "taiteellinen"?

Tuosta "julkaisemisesta" kuuntelin juuri radiosta (yle-x) mielenkiintoista juttua. Ennen nuoriso julkaisi ajatuksiaan kirjoittamalla seinään. Tai kirjoittamalla paperille, joka laitettiin sitten pöytälaatikkoon. Kukaan - siis mikään lehti - ei näitä julkaissut.

Mutta nykyään nuori voi julkaista sanomansa suoraan netissä. Ja näin moni tekeekin. Ja joissain maissa tällaisesta julkaisutoiminnasta saa rangaistuksen. Kovankin. Islamin maissa voi joistain blogikirjoituksista saada jopa kivitystuomion. Joten kannattaa miettiä, mitä julkaisee näissä blogeissa.

Mutta tässä  minä nyt julkaisen "omakuvan".

Sain käsiini yhden tekstin. En tiedä, kuka sen on kirjoittanut tai mistä tuo tekstipaperi on peräisin. Mutta siteeraan sen tässä:

Filosofian proffalla oli muutamia esineitä edessään luentosalin pöydällä. Luennon alkaessa hän otti mitään sanomatta usean litran lasipurkin ja täytti sen nyrkin kokoisilla kivillä. Hän kysyi opiskelijoilta, oliko purkki täysi. Heidän mielestään se oli.

Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Hän kysyi taas, oliko purkki täysi. Nauraen opiskelijat vastasivat, että kyllä se oli. Sitten hän otti pussillisen hiekkaa, kaatoi senkin purkkiin ja hiekka täytti pikkukivien välit.

”No niin”, sanoi proffa, ”haluan teidän ymmärtävän, että tämä on teidän elämänne.

Isot kivet ovat tärkeitä asioita – perhe, elämänkumppani, terveys, lapset. Sellaisia asioita, että vaikka kaikki muu katoaisi, niin elämänne olisi silti täyttä.

Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita kuten työ, asunto, auto.

Hiekka on sitten kaikki muu, eli pienet asiat. Jos taas laitatte hiekan ensin purkkiin, niin ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville.

Sama pätee elämäänne, jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää siksi huomionne asioihin, jotka ovat tärkeimpiä onnellisuutenne kannalta. Leikkikää lastenne kanssa. Käykää säännöllisesti lääkärintarkastuksessa. Viekää kumppaninne tanssimaan.

Aina on aikaa tehdä töitä, siivota, järjestää kutsuja tai korjata vesihana.

Huolehtikaa kivistä ensin – asioista, joilla on väliä.

Kaikki muu on vain hiekkaa.”

-   -   -

Mutta sitten… eräs opiskelija otti purkin, joka proffan ja muiden opiskelijoiden mielestä oli täysi. Hän kaatoi sinne pullollisen olutta, joka tietenkin imeytyi hiekkaan. Sitten vasta purkki oli aivan täysi.

Eli tarinan opetus on:

Olkoon elämäsi kuinka täynnä hyvänsä, AINA on tilaa vielä yhdelle OLUELLE!

Ja nyt lähdenkin lähiöräkälään nauttimaan yhden kaljan. Tai ehkä kaksi. Kuka tietää. Siellä on teevee ja voin katsoa matsia siellä.

Ja ehkä ajattelen lasin äärellä juuri sinua.

Kirjoittelin tuosta sinitiaisen pönttöpesimisestä. Se sujui ihan hyvin siihen asti, kunnes pesä tyhjeni. Ehkä viisi päivää pikkusinitiaiset olivat hengissä, kunnes ne hävisivät. Aamulla aikaisin. Vain yksi on kuolleena pöntössä. Muut katosivat. Veikkaan, että 90%:sesti syypää kuuden muun sinitiaisen elämän varhaiseen loppumiseen on orava. Tuo herttainen kurre. Oravat ovat kaupungissa pelottomia ja tulevat vaikka kerrostalon ikkunasta sisään. Ei ihme että ne popsivat näppärästi pihapiirin pöntöistä poikaset.

Luonnossa vahvempi syö heikomman. Ja ovela syö tyhmemmän. Oravakin oli varmaan seurannut kauempaa tätä sinitiaisen pesintää ja lähti retkelleen vasta sitten, kun tiesi sinitiaispoikasten olevan jo siinä vaiheessa, että niissä oli riittävästi syötävää. Orava on ovela. Sellainen pärjää luonnossa.

Nyt toisessa pöntössä on meneillään talitiaisen pesintä. Mutta epäilen, että siinä käy yhtä huonosti, sillä tuo pesä on vielä helpommin oravan tuhottavissa kuin sinitiaisen pesä.

Laitan kuitenkin tähän kuvan hautovasta talitiaisesta. Viisi mínuuttia sitten otettu kuva.
   
         

Mutta niinkuin hesarissakin kerrottiin, niin suurin syypää maamme lintujen menehtymiseen on kissa. Tuo herttainen kotieläin, jonka moni kaupunkilainenkin päästää yöksi ulos. Ja siellä se sitten tappaa kymmenittäin lintuja joka yö. Ja kissoja on paljon.

Ja niin uskomaton on se määrä, jonka kotikissan kerrotaan tappavan pikkulintuja, että jätän sen tässä yhteydessä mainitsematta.

Siis jalkapallo on kuningas. Urheilun kuningaslaji. Ja nyt on meneillään Euroopan mestaruusturnaus. - Suomi ei tietenkään ole mukana, kun Litmanen ja Hyypiä eivät enää ole parhaassa terässään ja maalinsylkijä Forssell on loukkaantumisten takia ollut aika huonossa vedossa. Niemikään ei enää ole tolppien välissä. No, onhan Jässi ihan hyvä, mutta tämän maan jalkapallon huippuhetket ovat jo takana päin.

Mutta lähes kaikki matsit olen tähän mennessä nähnyt. Ja jotain voin kommentoida. Ihan ilman mitään vastuuta, kun enhän minä tiedä mitään. Palloa osaan kyllä potkia ja jaloilla pomputtelussa 100 menee helposti.

Ensi vaikutelma on se, että tässä vaiheessa, kun on meneillään alkulohkot, niin peli on vähän vapautuneempaa ja maalejakin on syntynyt sopivan paljon. Ranska-Romania oli sellainen tyhjänpäiväinen nolla-nolla-nuhjaus, mutta kaikki muut mitkä olen nähnyt, ovat olleet hyviä matseja. Voi kuvitella, että entiseen malliin maalit vähenevät siinä vaiheessa, kun pudotuspelit alkavat.

Mutta hienoa on ollut tähän mennessä:
- Hollanti
- Espanja
- van der Saar
- David Villa

Ja suht hyvää:
- Ruotsi
- Ronaldo

Typerintä tähän mennessä:
- Kreikan puolustusvoittoinen "varman-päälle-peli".

Onneksi Ruotsi voitti Kreikan. Tuuletin sitä tulosta.